kantele

Kanteleen tuntee koko Suomi. Se johtuu ennen kaikkea siitä, että Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa sen asema on ratkaisevan tärkeä. Kanteletta alettiinkin kutsua kansallissoittimeksi Kalevalan julkaisemisen ja kansallisromanttisen aatteen myötä. Kalevalan kantele on viisikielinen, ja tämä alkuperäisin muoto onkin tunnetuin. Useimmille on kuitenkin tuttu myös kanteleen myöhempi kehitys nykyiseksi nelikymmenkieliseksi soittimeksi. Monelle kantele on vain kansallinen symboli, josta lauletaan hengellisissä ja maallisissa lauluissa, mutta useimmat tuntevat sen myös soittimena, jota soitetaan kaikkien musiikinlajien piirissä. Kanteleensoittajia on kaikkialla Suomessa. Toiminta on järjestäytynyttä virallisiin opetuksen instituutioihin sekä yhdistyksiin, kuten Kanteleliitto ry sekä Kanteleensoiton Opettajat ry. Toisaalta toiminta on myös yksityistä, sillä kantele on vuosisataiseen tapaan monille edelleen hyvin henkilökohtainen soitin. Kanteletta soitetaan yksin, laulujen säestyksenä, kanteleyhtyeissä sekä kaikenlaisissa muissa yhtyeissä. Monissa kouluissa sitä soitetaan musiikkitunneilla ja juhlissa. Yleisin tapa lienee edelleen soittaa kanteletta yksin. Soittajat ovat kaikenikäisiä ja taustaltaan kaikenlaisia, pienten lasten musiikkileikkikouluista kansalaisopistojen harrastajiin ja kotisoittajiin, musiikkiopistojen opiskelijoista Taideyliopiston taiteellisen tohtorintutkinnon tekijöihin. Viimeksi mainittuja opiskelee sekä klassisen musiikin että kansanmusiikin opetusohjelmissa. Kanteleensoiton ammattilaisia on kymmeniä. Kanteleita rakennetaan eri puolilla maata. Monet tekevät harrastuksenaan muutamia kanteleita. Monissa kouluissa ja oppilaitoksissa niitä tehdään käsityönä. Lisäksi eri puolilla maata toimii muutamia ammattimaisia kanteleenrakentajia. He rakentavat kaikenlaisia perinteisten mallien mukaisia 5-40-kielisiä soittimia, mutta kehittävät samalla myös omia, perinteen pohjalta lähteviä mallejaan. Kanteletta koskevaa tutkimusta tehdään ja julkaistaan Suomessa runsaasti. Tutkimus koskee ennen kaikkea sen rakenteen, rakentajien, soittajien ja musiikin historiaa, mutta myös nykyaikaa. Suomen Kantelemuseo toimii Jyväskylän Palokassa. Suomalaisen kanteleen ainutlaatuisimpia piirteitä on se, että sen tuhatvuotinen historia elää tänä päivänä vireänä ja elinvoimaisena. Soittimia on kaikenkokoisia ja kaikennäköisiä viisikielisistä nelikymmenkielisiin, ja niiden joukossa ovat edustettuina kaikki tärkeimmät historialliset kanteletyypit. Kanteleita rakennetaan sekä museosoittimia jäljitellen että rakentajan omia ideoita noudatellen. Kanteleella on soitettu ja soitetaan edelleen kaikkien suomalaisen musiikin historian aikakausien musiikkeja arkaaisimmasta moderneimpaan. Vanhimman musiikin pitkä estetiikka on nimenomaan 5-15-kielisen kanteleen synnyttämää. Sen pohjalta on viime vuosikymmeninä syntynyt monenlaista musiikillista toimintaa. Pelimannimusiikin aikakausi elää edelleen muutamissa kanteleen rakennetyypeissä, esimerkiksi Perhonjokilaakson, Saarijärven ja Haapaveden kanteleissa, sekä niillä soitettavassa musiikissa. Klassista musiikkia kanteleella on soitettu 1800-luvun lopulta lähtien, ja alusta lähtien sille on sävelletty myös omaa musiikkia, viimeisten vuosikymmenten aikana myös hyvin moderneja sävellyksiä. Kanteletta soitetaan ja sille on sävelletty musiikkia myös populaarimusiikin piirissä. Kanteleilla on yhteisiä rakenteellisia piirteitä, mutta silti erilaisia kanteleita on lukuisia. Samoin on kanteleiden soittotyylejä: monet soittavat perinteisillä soittotekniikoilla ja -tyyleillä, mutta vielä useammat ovat kehittäneet oman tyylinsä. Kantele on sekä soittimena että musiikillisesti ollut jo lähes kaksisataa vuotta murroksessa, eikä vakiintumisen merkkejä ole näkyvissä. Yksi piirre tässä moninaisuudessa on se, että alun perin kanteletta soitettiin lyhin kieli soittajaa lähinnä. 1800-luvun lopulla syntyi klassisen musiikin piirissä tapa soittaa kanteletta pisin kieli soittajaa lähinnä. Tänä päivänä kumpikin perinne e